keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Vaaleanpunaista / Lots of Pink

Tässäpä esittelyssä eilen valmistunut kortti. Löysin vihdoinkin Fiskarsin pilvileikkurin ja napsuttelin sillä kasan pilviä varastoon. Etsin sitä jo jonkin aikaa, ja tuntui, että joka kauppa myi ei oota. Eilen Helsingin Sinellistä se tarttuikin matkaan kun niitä siellä oli. Ja ihanahan se onkin! 

Tässä meinasi käydä köpelösti, sillä leikkasin leimakuvan liian pieneksi. Tuo valkoinen stanssireunus näytti todella rumalta sen päällä, sillä alta näkyi vaaleanpunainen pohja sieltä täältä reunoista. No, onneksi keksin laittaa tuohon väliin vaaleanpunaisen reunuksen, niin jo jäi tämäkin ongelma piiloon. :)



Haasteet / Challenges:


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen yritys...

Pakko oli vielä iltasella kokeilla tuota uutta leimakuvan väritystekniikkaa. Leimasin siis Magnolian ja se on leimattu DI:n musteella Vintage Photo. Sen jälkeen kuvaan on levitetty väriä ääriviivoista vesisiveltimellä. Ainoastaan ihoon ja poskiin käytin muita musteita. Tietysti olisi voinut alkuun vähän hahmotella väritystä, mutta minäpä suhautin heti hihoihin ajattelematta ja harjoittelematta sen kummemmin. Siltä ne vähän näyttävätkin... Mutta ihan tyytyväinen tähän ensimmäiseen kokeiluun olen. En tiedä, millä nimellä tätä tekniikkaa oikeasti kutsutaan?

Taustapaperi on Klemmarikellarista tilattu 7Gypsies-sarjan paperikosta "Harmony". Ihania vanhahtavia papereita ja kerrankin 8 kappaletta jokaista, joten ei tarvi alkaa säästellä parhaimpia viimeiseksi. :) Viiristanssi on myöskin Klemmarikellarista tilattu ja on La-La Land Craftsin tekemä. Aivan ihana! Tätä tulen varmasti käyttämään kerran jos toisenkin! 

Lisäksi vähän perhosia, kukkia, pitsinauhaa, satiininauhaa ja riipus roikkumaan. 


Haasteet / Challenges:



Little Miss Muu Muu

Eilen sain vihdoin ja viimein kammettua itseni askartelupöydän ääreen. Korttikin siinä samassa valmistui tästä ihanasta Magnolian leimasimesta. Aika lailla samaa kaavaa noudattelee tämä kuin edellinenkin samalla leimalla tehty kortti. Jotakin uutta inspiraatiota nyt tarvitsisin tähän hommaan... 



Sisälle lisäsin tagin, koska kortissa ei ollut tilaa lisätekstille ja halusin sen kuitenkin lisätä jonnekin.


Haasteet / Challenges:



Myynnissä-sivulle lisätty papereita myyntiin. :)



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Myynnissä!

Myynnissä-välilehdelle on tänään lisätty muutamia stansseja ja leimasimia! Käyhän kurkkaamassa jos vaikka löytyisi jotakin kivaa! :)

Pitkästä aikaa kortti esittelyssä

Pitkästä aikaa täällä taas! :) Olin lomareissulla viime viikon ja siksi blogi on elellyt hiljaiseloa jonkin aikaa. Eilen oli pakko päästä värkkäilemään, ja päätin yhdistää korttiini nämä kolme Magnolian leimaa. Värimaailman halusin aavistuksen vanhahtavaksi ja siksi DI:n musteista on käytetty vain muutamaa ruskean sävyä ja Tattered rosea. Taustapaperi on Papermanian mustavalkoinen tekstipaperi, jonka reunoja sävytin Vintage Photo-musteella. 



Haasteet / Challenges:

Midweek Magnolias - Favourite colours
Magnolia Down Under - Anything Goes


Huomasithan uudet tuotteet välilehdellä Myynnissä leimaisimia ym.? Siellä on muutamia uusia stansseja sekä leimasimia myynnissä! Käyhän kurkkaamassa! :)

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Magnolia-haasteeseen #147

Miehille tulee muutama kortti tässä kesän aikana tarpeeseen, ja nyt kun löysin nämä ihanat Papermanian kalastusaiheiset paperit, oli helppo tekaista niistä kortti. Malli on Magnolia-haasteen luonnos. 

Kuvassa on käytetty kolmea Magnolian leimaa. Alla on taustaleimasimena koivut, Edwinin alla on Magnolian penkki ja itse Edwin kalastamassa. Hassusti näyttää siltä, että penkki leijuu vedessä vaikka yritin vähän saada maata näkyviin penkin reunoille. :) Piti tuo aitakin tuonne väliin tukkia, vaikka ilman sitäkin tämä olisi toiminut hyvin. 



Haasteet / Challenges:

Magnolia-haaste - Luonnos (sketch)
Tilda's Town - Anything Goes
Challenges for Everybody - Anything Goes
Fashionista Challenge - Magnolia Creations

torstai 6. kesäkuuta 2013

3D-kortti

Huh, mikä värkkäys! Olen pitkään ajatellut tekeväni tällaisen kortin, mutta jotenkin sen aloittaminen on tuntunut ylivoimaiselta. Nyt kuitenkin oli aikaa kokeilla. Ja kokeilua tämä vaatikin :D Monta kertaa jokin meni vikaan ja sai korjailla. Mutta kokeilemalla oppii. :)

Taustalla on Magnolian talo ja puu ja edessä Magnolian Tilda. Aita on stanssattu sekä perhoset taustalla. Myös tekstin takana oleva kuvio on stanssattu. Lisänä vähän kukkia ja avain-riipus turkoosissa nauhassa. 



 Kamera tarkensi vähän hassusti korttia. Tausta ei missään kuvassa näkynyt kunnolla. 



Haasteet / Challenges:


Totally Gorjuss - Anything Goes with Flowers
Cupcake Craft Challenge - Summer Scene
The Ribbon Girl - Add a Die Cut
Make My Monday - Ribbon and/or Lace

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Amalian haasteeseen

Amalian haasteeseen tehty kortti. Haasteessa piti valita bingoruudukosta 3 ruutua. Minä valitsin ruudukosta vihreä - kimalle - kukka. Ihana tuo Miss Muu Muu -leimasin! varmasti on yksi tulevista lempparileimoista. 



Osallistun tällä samaisella kortilla myös Korttisirkuksen haasteeseen, jossa aiheena oli kukka. Olen kerrankin sitä mieltä, että nuo itse napsutellut kukat onnistuivat kivasti. :)


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Magnolia-haasteeseen

Tein Magnolia-haasteeseen tämän kortin luonnoksen mukaan. Halusin tehdä hieman eri mallisen kortin ja luonnos antoi siihen heti inspiraation. Leikkasin siis kortin etukannesta palan pois, jolloin luonnos tulee hyvin esiin. Vähän teippiä, Magnolian leima, perhonen ja onnea-kyltti. Aika lailla joutui mittailemaan ja miettimään useaakin kohtaa, että miten kannattaisi toimia parhaimman lopputuloksen saamiseksi.

Tässä kortti on kumollaan pöydällä, eli sisäsivukin näkyy ja tässä luonnos tulee parhaiten esiin.


Kortti auki näyttää tältä. 


Sisäsivun koristeita. Laitoin valkoisen sisuksen myös etukannen taakse. Se näytti muuten hirveän suttuiselta.


Kortti osallistuu myös Magnolia-licious -haasteeseen, jossa teemana oli perhoset (All about butterflies)


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Onnittelukortti

Heipä hei pitkästä aikaa! On ollut niin paljon kaikenlaista hommaa, ettei ole ehtinyt korttivärkkeihin tarttua viime aikoina juurikaan. Nyt kuitenkin olen lomalla, ja aikaa on. :) Jotenkin tänään oli inspiraatio kateissa mutta väänsin tämän kortin kuitenkin kasaan. Itse tykkään väreistä ja tuosta lisäosasta, joka puskee kortin reunasta ulos. Näin sain hieman lisää tilaa tekstille, kun se ei meinannut varsinaiseen korttiin mahtua.


Haasteet / Challenges:

Magnolia Down Under - Bling It Baby #199
Midweek Magnolia - Make It Sparkle #63
Simply Magnolia - Layers and Lace