lauantai 31. elokuuta 2013

Monen tunnin tuherrus

Tämän kortin tekemiseen meni aikaa tunti jos toinenkin. Kortti on tehty Christmas Challenges -haasteblogin luonnoksen mukaan. Luonnos oli ihana selkeä ja toimiva, ja siihen sai mielestäni kivan kortin tehtyä. Kaikki paperit ovat Tildan 12x12 paperikosta nimeltään Winter Memories, jonka muutama viikko sitten Paperinauhasta tilasin. Kauniit paperit sopivat ihanasti keskenään yhteen sekä väreiltään, että tunnelmaltaan. 



Tilda-tyttönen lyhtyineen katolla. Leimakuva on väritetty DI:n musteilla ja kuvaan on lisätty dropseja ja kimalleliimaa (Star Dust ja Icicle).



Leimakuva on nostettu pohjasta kohoteipillä, sillä muuten se ei olisi asettunut nätisti keskiosan materiaalien päälle. Keskiosasta tuli nauhojen ja papereiden kanssa aika paksu. 



Lisäksi korttiin on lisätty muutama nauha, kuurankukka-riipus (tai ainakin se saa nyt luvan toimittaa sen virkaa), stanssattu lumihiutale ja strasseja. Hieman taas eriskummallinen väritys joulukorttiin, mutta omaan silmääni siitä tuli kaunis. :)


Haasteet / Challenges:




perjantai 30. elokuuta 2013

Korttisirkuksen haasteeseen maisemaa

Nyt on ollut niin kiireinen viikko, ettei ole juuri ehtinyt värkkäillä mitään. Tänään oli pakko illalla päästä näpertelemään. Harmillisesti kello oli jo niin paljon, että alkoi olla hämärää. Kortin tekeminen pimeällä on aika hankalaa, koska minä ainakin haluan, että näen kunnolla värit ym. No, eipä hätiä mitään. Muistin kaapissamme olevan kirkasvalolampun ja viritin sen askartelupöydän viereen. Ja kappas, sain kortin tehtyä hyvässä valaistuksessa ja kuvatakin sen pystyin, vaikka kello oli melkein yksitoista ja ulkona säkkipimeää. :)

Tämä kortti lähtee Korttisirkuksen haasteeseen, jossa toivottiin maisemaa. Aivan ihana tämäkin Michael Powellin leima, vaikka aika työläs olikin värittää. Ekalla kerralla menee aina aikaa paljon siihen, että löytää kuvasta kaikki väritettävät ja että ne menevät oikein. Omaan silmääni tästä tuli kiva, vaikka nyt jättäisin ehkä nuo dropsit pois tuosta yläkulmasta...



tiistai 27. elokuuta 2013

Mistä näitä ideoita oikein riittää...

Tässä muutama joulukortti tältä illalta lisää. Ensimmäiseen tuhosin jämäpaperilaatikon papereita. Kaikki näistä taitavat olla Maja Designin joulupaperikoista palasia. Nämä sopivat erittäin kauniisti yhteen. Muutama lumihiutale ja sininen dropsi ja kortti oli valmis. Näitä ajattelin tehdä eri sävyisinä muutaman. 




Tämä kortti on tehty Michael Powellin leimasimella. Väritys näihin taloihin tuli Tallinnan Vanhasta kaupungista ja sen suloisista taloväreistä. Vierailin siellä viikonloppuna. Paperit ovat Maja Designin. Kuva on muuten väritetty DI:n musteilla, mutta taivas on väritetty Derwentin Inktense Blockeilla. Olen myynyt niitä pois jo useamman kerran, mutta näissä kuvissa muistan aina, miksi pidänkään niistä. Ihanan tummat ja täyteläiset värisävyt ja sopivat loistavasti esim. tämän kortin taivaan värittämiseen. :) Ehkäpä en myykään niitä ennen joulua pois.  


Tankun Joulukorttirinki 3/4

Tankun joulukorttiringissä tämän viikon materiaalien lähettäjänä oli Katja.  Sen verran vauhdikkaasti aloin korttia tehdä, että unohdin kuvata tulleet materiaalit :( Paketti oli kuitenkin hyvin mustavalkoinen ja suorastaan huusi tekemään mustavalkoista korttia. 

Kortinkin tein yhtä vauhdikkaasti, sillä leikkasin ja laitoin taustaan valmiiksi mustalla pohjalla hopean tarrapalasen. Kun olin liimannut leimakuvan paikoilleen, huomasin, etten muistanut kiinnittää musta-hopeaa palasta pohjaan... Hyvin Annamaista. :)



Ringissä kortteilee myös Apris.

maanantai 26. elokuuta 2013

Joulukortteja lisää...

Muutama joulukortti esittelyyn eiliseltä ja tältä päivältä. 

Ensimmäinen on tehty valmiista Lilin kuvasta. Taustapaperi on Maja Desingnin joulupaperikosta. Siinä paperikossa on kyllä niin paljon ihania papereita, että niistä kaikista haluttaisi tehdä kortti. Jos vain aikaa olisi enemmän. :)




Jälkimmäinen kortti onkin aika epätyypillisen värinen joulukortiksi. En tiedä mistä värit tähän pompsahtivat, mutta kovin on ei-jouluiset värit. :) Tämä Michael Powellin joululeimasin tuli tänään muutaman muun leiman kanssa postista. Näitä on niin mukava väritellä. Tulee aina kivan näköisiä kortteja. Muutaman muunkin tänään värittelin mutta en ehtinyt niistä tehdä vielä kortteja. 

Tankun joulukorttiringin Katjan materiaalit saapuivat myöskin tänään, mutta ne jäivät vielä mieleen hautumaan. Josko huomenna ehtisi tehdä niistä kortin. 


torstai 22. elokuuta 2013

P*skis #197 - Bingo

Tällä viikolla P*skiksessa bingoillaan väreillä. Valitsin omaan suoraani valkoisen, sinisen ja vihreän. Vihreää tässä on tuo värjätty nauha, joka kortin kuvaushetkestä johtuen ei näytä ihan vihreältä. :D

Poro on tullut Heidin Korttipajan ostosten kylkiäisenä. Paperi on uudesta Maja Designin jouluvalikoimasta. Stanssit tulivat tänään KK:n kirppikseltä ostettujen leimasinten kylkiäisenä. Tykkään kovasti tuosta taustapaperista. E halunnut sitä turhaan peittää, mutta silti tämä mielestäni jäi kaipaamaan jotakinlisää...




Tänään valmistui myös toinen kortti. Kortissa on käytetty ihastuttavaa leimakuvaa, jonka ostin KK:n kirppikseltä. Tätä piti tietysti heti päästä kokeilemaan. Tästä tuli todella jouluinen kortti väritykseltään. Minä tykkään! :)




keskiviikko 21. elokuuta 2013

Moneskohan joulukortti lie...

Apriksen lähettämistä materiaaleista Tankun joulukorttirinkiin jäi yli vielä sen verran tavaraa, että taiteilin niistä toisenkin kortin. Hieman piti ottaa ruskeaa väriä antamaan potkua kortille ja joulutervehdyksenkin halusin tähän laittaa, mutta muuten materiaalit ovat kyseisestä kuoresta.

Ja kiitos Apriksen, löysin noita dropseja Askartelu Sinisiivestä kun osasin oikealla hakusanalla hakea. Harmi ettei kirkkaita enää sielläkään ollut, pitää jatkaa niiden etsimistä vielä, sillä niitä varmaankin eniten tarvitsisin. :)

Tähän korttiin kesyi violettia, jota tulee muuten todella harvoin käytettyä korteissa. Jotenkin se vaan tähän leimakuvaan ja tunnelmaan sopi hyvin. 


maanantai 19. elokuuta 2013

Tankun joulukorttirinki 2/4

Tankun joulukorttiringissä tällä viikolla lähetysvuorossa oli Apris. Ja mikä ihana kirje oli tänään tupsahtanut postiluukusta! Aivan ihanan suloinen tuo leimakuva! Oli aika hankala väritettävä kaikkine koukeroineen, mutta äärettömän söpö siitä kuitenkin tuli. Ja muutenkin mukavan paljon kaikkia suloisia materiaaleja. Ringissä kortteilee myös Katja.

Toisen kuvan tuhrasin, kun menin ilman testaamista laittamaan kuvaan DI:n musteita ja jostain syystä ne eivät levinneetkään kuvaan vaan jäivät viivoiksi. Piti siis kaivaa puuvärit kaapista ja väritellä pitkästä aikaa niillä. Sehän olikin kivaa puuhaa ja sai vähän erilaista pintaa kuvalle. Saapa nähdä saanko kuvan pelastettua vielä puuväreillä. Toivottavasti! :)

Tässä tulleet materiaalit.



Tässä minun korttini. Kerrankin yksinkertaista. Aivan ihania myös nuo lasihelmen puolikkaat. Glossylla liimailin niitä kiinni ja hyvin tuntuvat pysyvän. 



Nämä jäivät kortista yli. Jos saan toisen leimakuvan pelastettua, niin tekaisen toisenkin kortin. Runsaasti oli siis materiaalia Apriksen kuoressa. 



Heidin Korttipajasta tuli myös tänään paketti. Tilasin viime viikolla näitä ihania Maja Designin jouluisia papereita ja olen kyllä näihin tyytyväinen! Aivan äärettömän kauniita papereita ja paljon! Suosittelen kyllä käymään ostoksilla Heidin Korttipajassa, sillä palvelu toimii ja on nopea. Lisäksi mukana on ainakin kaikissa minun tilauksissani ollut jokin kiva pieni kiitoslahja. Mukavan huomaavaista! :)





Näitä papereita piti heti päästä testaamaan. Tässä kortissa on käytetty Michael Powellin ihanaa leimakuvaa. Viime vuonna käytin tätä joulukorteissa paljonkin. Sitten kyllästyin leimaan ja myin sen pois. Nyt ehkä aavistuksen harmittaa, sillä tykkään kyllä tästä paljon. Onneksi löysin leimattuja valmiita kuvia muutaman, joten joitakin kortteja saan tälläkin tehtyä. 


Haasteet / Challenges:


sunnuntai 18. elokuuta 2013

KK-kirppis ja koruja

Olen lisännyt myyntiin KK:n sivuille Myydään-ryhmään lisää leimasimia sekä sieltä löytyy myös tekstuuripintaisia kartonkeja setteinä ja värejä. Käykäähän kurkkaamassa! :)


Viime viikolla värkkäilin myös Fimosta koruja. Nämä korvikset valmistuivat silloin, mutta en ole saanut aiemmin niitä kuvattua. Tein yksinkertaisia sydänkorviksia ja kokeilin uutena noita isoja ympyröitä. Sydämet ovat pieniä, koko on n. 1,5cm x 1,5cm. Isommat ympyrät ovat halkaisijaltaan 2cm. Näistä löytyy enemmän tietoa yksittäin Vapaat korut -välilehdeltä. Suurin osa tulee omaan käyttöön, mutta osan laitan myös myyntiin. Kaikissa näissä on hopeoitu ja nikkelitön tappi ja tausta. 



lauantai 17. elokuuta 2013

Joulukortti #6

Vaihteeksi taas tällä samalla leimalla... :) 



Haasteet / Challenges:


Suoria leikkauksia ja syksyinen onnittelukortti

Vihdoin ja viimein sain hankittua itselleni ensimmäisen paperileikkurin. Ostin Fiskarsin valmistaman leikkurin ja ainakin ensikäytön jälkeen olen tyytyväinen hankintaani! Nyt saakin jo riittää ne saksilla vinoon leikatut viivat ja takkuaminen vinojen leikkausten kanssa. 



Sitten siihen korttiin. Harvoin tulee tehtyä pyöreää korttia, mutta nyt haasteen vuoksi päätin tarttua toimeen ja kokeilla, miten se luonnostuisi. Aika hankalaa olikin ja vei pitkään päättää, miten järjestelen kaikki paikoilleen. Ihan tyytyväinen olenkin tähän asetteluun. 

Osa kuvioista on nostettu tarrapaloilla ylemmäs pohjasta. Glossy on vielä märkää ja näkyy hieman rumasti kortissa. Siihen tutustuin vasta eilen, kun Sinellistä nappasin purkin käteeni. Sehän olikin näppärä purkki! Liimasin sillä kiinni kaikki strassitkin ja laitoin sitä lintuun ja kukkaan. Syksyinen väritys on Tilda's Town -haasteblogin takia, sillä siellä haettiin korttiin syksyistä tunnelmaa. :)




Haasteet / Challenges:




tiistai 13. elokuuta 2013

Tankun joulukorttirinki

Osallistuin Tankun samat materiaalit joulukorttirinkiin. Tällä viikolla laatikosta tupsahti (tai muille tupsahti) minun lähettämä materiaalikasa. 

Kuori näytti tältä. Papereita, Mankun leimakuva, stanssattu joulukuusi, pari nauhaa, strasseja ja kukkia. 



Tekaisin korttini tänään ja nämä jäivät yli.



Ja tältä näyttää valmis kortti. Olinpas valinnut aika hankalat materiaalit :D Ei meinaan meinannut syntyä millään! No, sain kuitenkin valmiiksi vaikka en ihan kauhean tyytyväinen olekaan tähän.


Osallistun tällä myös Kortiston haasteeseen "Joulukortti". Ja vastauksena Kortiston kysymykseen milloin aloitan joulukorttien teon on, että tänä vuonna taisin aloittaa jo heinäkuun puolella. :)


maanantai 12. elokuuta 2013

Kuulumisia

Nyt ei ole ehtinyt värkkäillä juuri mitään viime aikoina. Syynä on kai ollut alkaneet MM-kisat telkkarissa, viikonlopun menot ja alkavat työt. Ei ole ollut hirveästi aikaa ja motivaatiota tehdä mitään. Mutta tänään värkkäsin yhdet korvikset lisää, tällä kertaa punaisena.

Mielestäni nuo punasävyiset pallot ovat todella kauniit. Pallojen massa on siis sekoitettu valkoisesta ja punaisesta. Kahta samanlaista palloa ei ole olemassakaan, joten pieniä värieroja palloissa on. Pallot olen tehnyt helmientekokonella, eli sillä, millä saa pyöritettyä kahden muovikotelon välissä eri muotoisia helmiä. Näissä on taas hopeoidut koruosat.




Viikonloppuna vuorossa oli Flow-festivaali. Tämä oli perjantain parasta antia, vaikka totuuden nimissä täytyy sanoa, että enpä minä paljon muuta perjantaina ehtinyt siellä nähdäkään. :) 


Ihana, upea Alicia Keys.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Joulukortti #4

Muutama uusi jouluinen Magnolian leimasin saapui eilen (ei mennyt ihan putkeen ostoton elokuu...), ja pitihän niitä päästä heti kokeilemaan. :)




Haasteet / Challenges:


Tässä seuraavana olisi töihin lähtö edessä, ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan. Yöllä heräilin muutamaan otteeseen ja stressasin pommiin nukkumista. :) Eiköhän tämä kuitenkin tästä!


tiistai 6. elokuuta 2013

Uusia koruja ja blogiarvontaa!

Eilen pyörittelin Fimosta mustia kuvioita ja palloja. Niistä sain sitten aikaiseksi nämä korut. Roikkuviin korviksiin on käytetty mustaa ja kimalleharmaata Fimoa ja sydänkorviksiin pelkkää mustaa. Nuo roikkuvat ovat erityisesti mieleeni, sillä tykkään mustan ja harmaan / hopeisen yhdistelmästä.




Meidän toinen koira valitsi nukkumapaikakseen parvekkeella ei tyynyjen päällä, vaan paikan niiden alla. :D




Lopuksi vielä blogiarvontaa! Eli Maiju arpoo blogissaan kirjapalkintoja! Sinne siis kipinkapin osallistumaan! :) 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Joulukortti #3

Edelleen halusin käyttää tätä ihanaa Penny Blackin leimasinta työssäni, sillä se on niin suloinen!

Tämä leimakuva on itsessään jo niin iso, ettei se tämän malliseen korttiin ainakaan kovin paljon muuta ympärilleen tarvitse. 


Haasteet / Challenges:


perjantai 2. elokuuta 2013

Muistio, joulukortti #2 ja koruja

Tänään on kyllä inspiraatio iskenyt ihan kunnolla! Aamusta asti olen tehnyt jotakin aina silloin, kun olen sisällä ollut. Josko nämä nyt tälle päivälle riittäisi. :)

Löysin tänään Clas Ohlsonilta juuri sellaisen muistikirjan, jota olen kaipaillut. Tässä kyseisessä versiossa on 4 välilehteä muovista, joten saan sopivasti kaikki asiani samaan vihkoon ilman, että minun täytyy selata koko vihko läpi kun etsin jotakin tiettyä kohtaa. Tämä on kokoa A5, mutta ostin myös koon A4 työjuttuja varten (kohta niidenkin aika taas on). 

Kannessa oli tasku, jonne sai tehdä itse uuden kannen ja minähän tein. Todella nopeasti, sen kummemmin miettimättä tekaisin tämän violetti-mustan tuunauksen.



Joulukortti #2 taas syntyi Koukussa Kortteihin -sivuston Magnolia-haasteeseen. Siellä oli mielenkiintoinen luonnos, ja päätin sen pohjalta tehdä joulukortin. Nytpäs vasta huomasin, miten rumasti liima jäi märäksi nappien kohdalta... :/



Sitten lisää Fimo-koruja. 


Pienet kelta-ruskeat kukkanapit hopeoidulla tapilla. Halkaisija n. 1cm. 



Roikkuvat punaiset kukkapallot hopeoidulla koukulla, koruosan pituus koukkuineen n. 4,5cm. 

Fimo-koruja...

Tänään olen tehnyt koruiksi eiliset massat. Helmikaupasta tilailin lisää viime viikolla korviksia, sekä koukkuja että tavallisia tappeja. Koruosat ovat hopeoituja. Niitä olen nyt sitten tänään liimaillut urakalla. :) 

Pitänee ehkä vaihtaa jo massan väritystä, punaista on tullut nyt niin paljon. 

Tässä koko satsi. Tein nyt vain yhdet jokaista mallia, kuvioita on toki enemmänkin tehtäväksi, joten lisääkin näitä löytyy. :)




Puna-ruskeat sydänkorvikset hopeoiduilla tapeilla. Koko n. 1,5cm x 1,5cm. 



Puna-beiget sydänkorvikset hopeoidulla tapilla. Koko n. 1,5cm x 1,5cm.



Pyöreät nappikorvikset hopeoidulla tapilla. Halkaisija n. 1,2cm.



Isot punaiset pyöreät kukkakorvikset hopeoidulla tapilla. Halkaisija  n. 1,3cm. 



Pienet punaiset pyöreät kukkakorvikset hopeoidulla tapilla. Halkaisija n. 0,8cm.



Pienet roikkuvat puna-ruskeat korvikset hopeoidulla koukulla. Halkaisija n. 2cm.



Isot roikkuvat puna-ruskeat korvikset hopeoidulla koukulla. Halkaisija n. 3cm.



Nahkanauhaan tehty kaulakoru punaisilla kukkahelmillä.


Lähikuva kaulakorun roikkuvasta osasta.


Lähikuva kaulakorun helmistä.


Laitan nämä korut vapaiksi Vapaat korut -välilehdelle. :)

torstai 1. elokuuta 2013

Joulukortti, onnistuminen ja laatikon tuunaus

Kerrotaan ensin, että TÄMÄ korttini valittiin Magnolia Manian haasteblogissa TOP3 joukkoon! Haasteen aiheena oli tehdä maisema käyttäen Tildaa ja Edwiniä. :)


Sitten laatikon pariin. Olen säilyttänyt valmiiksi leimattuja kuvia kansiossa muovitaskuissa, mutta nyt niitä alkaa olla niin paljon, että ne valuvat ulos aina kun kansion avaa. Päätinkin, että nyt ne tarvitsevat kunnon laatikon ja kotoa löytyikin sopivan kokoinen (ruma) pieni pahvilaatikko. 

Tuunailin reunoja sekä sisä- että ulkopuolelta. Kovin tarkka en jaksanut olla, sillä tämä tuskin tulee mihinkään näkyville vaan se joutunee laatikkoon piiloon, mutta onpahan ainakin mukavampi etsiä sieltä kuvia kortteihin kuin ruskeasta laatikosta. :)


Siellä odottaa läjä valmiita kuvia värittäjäänsä.  



Tässä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen joulukortti! Aivan ihanan suloinen tuo Penny Blackin leimasin. Varmasti tulee käytettyä useammankin kerran tämän vuoden joulukortteihin. 



Hieman tuntui olevan ruosteessa joulukorttitaidot näin pitkän ajan jälkeen, mutta eiköhän se tästä taas. Katsotaan montako tässä syksyn aikana ehtii valmistua ja mietitään sitten lähempänä joulua myyjäisiä (tuskin ehdin tarpeeksi tehdä myyjäisiä varten, kun omaankin käyttöön tarvitaan jo monta kymmentä korttia). Mutta eihän sitä tiedä miten sitä innostuu! ;)


Haasteet / Challenges (the card):



Fimollakin olen taas leikkinyt, mutta ne ovat vielä uunissa paistumassa. Koruista huomenna lisää! :)