maanantai 31. joulukuuta 2012

Olet ajatuksissa-kortti

Tämä kortti menee eräälle tärkeälle ihmiselle. Värimaailma onnistui tässä mielestäni todella kivasti ja tuo Tilda-leimasin enkelin siipineen sopii tähän korttiin kuin nenä päähän. Kahden alimmaisen taustapaperin reunat on ressattu, valkoisen taustapaperin reunat on mustetettu Distress Inkin sävyllä Tea Dye ja kohokuvioitu Sizzixin kohokuviointitaskulla. Piparireunaiset paperit on stanssattu samoin kuin valkoinen kuvio reunassa. Tilda on väritetty Aqua Markereilla. Teksti on kirjoitettu käsin koska sopivaa leimasinta ei minulla ollut. Pitsinauha on Paperinauhasta samoin kuin strassit.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Oma top10 vuonna 2012

Tässä ovat omasta mielestäni kymmenen onnistuneinta korttia tältä puolen vuoden ajalta, mitä olen kortteja tehnyt. Kortit eivät ole missään järjestyksessä (tai no ovat siinä järjestyksessä, missä ne löytyivät koneelta). Ensi vuonna on varmasti hieman erinäköinen lista, koska koko ajan tässä oppii uutta ja uusia tekniikoita joilla saa uudenlaisia kortteja tehtyä. :)


Kortin värimaailma ja asettelu miellyttävät silmää.


Värien raikkaus ja ihana leimasin.




Värimaailma ja kaunis taustapaperi.


Erikoisen värinen joulukortiksi. Erityisesti leimakuvan värityksestä tykkään.



Erilainen joulukortti, kauniit värit.


Ensimmäinen kohokuvioitu kortti, kauniit värit.


Ihanan pirteät värit. Tällaisella kadulla asuisin itsekin mieluusti.


Keväisen raikkaat värit. Lisäksi asettelu on omaan silmääni kaunis.


Tykkään sommittelusta ja perinteisistä joulun väreistä.


Yksinkertainen ja kauniin värinen kortti.



Onnea sinulle / Kortiston haaste #11

Kortiston haasteessa piti tällä kertaa käyttää mustaa, valkoista ja jotakin omavalintaista väriä. Minulle tuli heti mieleen vihreä, ja päätin kokeilla jotakin ihan uutta kortissa. Aluksi  tein pohjan valkoiselle kartongille käyttäen CC Dandelion Whisper -kohokuviointitaskua. Sen jälkeen mustetin kuvioita vihreällä leimasinvärillä. Tämä oli ihan uutta enkä koskaan aikaisemmin ole kyseistä tekniikkaa kokeillut. Värin levitys oli hieman hankalaa eikä se levittynyt kovinkaan kauniisti. 

Kaikki paperit menivät vinksin vonksin koska käytin ekaa kertaa kaksipuolista teippiä papereiden kiinnityksessä ja kun sitä mallaili paikoilleen ja joku osa osuikin jo paperiin, niin sitäpä ei siitä pois enää saanut. :D Liiman kanssa voi aina nostaa paperin ylös jos se meinaa mennä vinoon, tämä oli paljon hankalampaa. Kuvioiden alla on vihreää teippiä ja Paperinauhasta ostettua pitsiä. Teksti kortissa on käsin kirjoitettu ja sen se on kyllä näköinenkin.




Vielä pitää kovasti harjoitella tätä tekniikkaa, mutta uskallan nyt jo osallistua tällä koeversiolla Kortiston haasteeseen. :) Ja vastaus kysymykseen, mikä on paras askartelunettikauppa vastaan, että Paperinauhasta löydän aina kaiken tarpeellisen ja kuljetus kotiovelle on älyttömän nopeaa!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Parane pian -kortti

Tällä kertaa tein Magnolian leimasimella parane pian -kortin. Kortti sai hieman eriskummallisen värityksen kellertävistä väreistä, ruskeasta ja kullasta. Omaan silmääni kortista tuli hieman levoton väriensä puolesta. Kukka, leimasinkuvan pohjat ja kiekurat stanssattu Sizzix-stansseilla. Leimakuvan väritys tällä kertaa Inktense Blockeilla. Lisänä hieman strasseja ja käsin kirjoitettu tervehdys.

Aluksi ajattelin kaiken mahtuvan 5*5 kokoiseen korttiin, mutta jouduin vaihtamaan tähän suurempaan malliin, koska koristeet eivät millään mahtuneet pienempään tilaan. :)




Nyt kun korttia tarkemmin tutkii, olisi voinut jättää kiekurat kokonaan pois. Nyt ne peittävät tuon kauniin taustapaperin kuviot kokonaan...

torstai 27. joulukuuta 2012

Kortti masking-tekniikalla

Pitkään olen halunnut masking-tekniikkaa kortissa käyttää, mutta vasta nyt pääsin sitä kokeilemaan. Muutaman kerran piti leimata, jotta sain osaset edes jotakuinkin kohdilleen. Tässä valmiissa kortissakin poika näyttää istuvan vähän ilmassa, mutta tämä oli kokeiluista kuitenkin paras. Muuten kortti on yksinkertainen, vain muutama paperi ja pari stanssattua kuviota. Leimakuva on väritetty Aquamarkereilla. 


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Onnea -kortti

Lyhyestä virsi kaunis. Testailua ja harjoittelua uusilla stansseilla, leimasimella sekä musteilla. 


Taustapaperin reunoja mustetettu Distress Inkin Tea Dye -sävyllä. Samalla sävyllä on myös leimattu Onnea-teksti ja sävytetty stanssattuja koukeroita. Leimasin on Magnolian Happy New Year Tilda ja se on väritetty Stabilon tusseilla. 

Hyvää uutta vuotta -kortti

Tänään vihdoin pääsin korttikamojeni kanssa samaan paikkaan. :) Takana on ihanan rentouttava joulu perheen ja sukulaisten kanssa, tällä jaksaa taas. Pääsin käymään joulun aikaan myös Paperinauhassa ja sieltä tarttui mukaan yhtä ja toista, vaihteeksi. Sinne ei kyllä voi mennä vain katselemaan, sillä siellä huomaa, mitä kaikkea tarvitsee (tai mitä ei edes välttämättä tarvitse, vaan vain haluaisi). :) Muutaman stanssin ostin sekä uuden Magnolian leimasimen sekä muutamia musteita ja koristeita. 

Tämä kortti lähtee Englantiin toivottamaan tutulle perheelle hyvää uutta vuotta. En tiedä miten tästä tämän värinen tuli. :D En ole kyllä koskaan aikaisemmin tällä väriyhdistelmällä tehnyt korttia. Mutta ihan kivan näköinen, vaihtelua ainakin totuttuun. Tässä olen käyttänyt Magnolian uutta leimasinta. Leimakuva on väritetty tällä kertaa puuväreillä, sillä leimaus tuli stanssatun paperin väärälle puolelle. Toinen puoli olisi ollut sileä, mutta tämä oli kuvioitu. Siksi päädyin puuväreihin. En tiedä miksi tuo aita piti tuohon etualalle tukkia, mutta siinä se nyt on. Ei sovi muuhun korttiin kyllä ollenkaan. 


Tällä kortilla osallistun P*skarteluhaasteeseen, jossa tällä kerralla kaikki käy.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhallista joulua! / Merry Christmas!


Hyvää ja rauhallista joulua blogini lukijoille ja satunnaisille ohikulkijoille! :) 

Blogi hiljenee joulun pyhien ajaksi. Joulun jälkeen taas jatketaan uudella innolla :)

Jouluinen kuva on täältä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Mindyn MegaCandy

Aikamoisen mieletön arvonta onkin tarjolla, sillä palkinnon näet kuvasta.


Osallistua voit täällä! Minä ainakin keksisin vaikka mitä käyttöä noille kaikille ihanuuksille :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Ensimmäinen BigShot-kortti

Tietysti uutta "pastakonetta" piti päästä heti testailemaan :) Kokeilin pikaisesti käyttää päivällä leikkailemiani kuvioita ja tein vielä yhden joulukortin, hyvin yksinkertaisen sellaisen.




Tämä on nyt ihan erimallinen kuin aikaisemmat korttini. Tähän sai hyvin käytettyä 8x8 kuviopapereiden reunoja, joita silppulaatikkoon oli jäänyt 6x6 korttien teosta. Ne olivat juuri sopivan kokoisia tämän kortin reunoihin. Jotakin koristetta tuonne sisäsivulle olisi voinut vielä laittaa, mutta annoin nyt sen olla näin simppeli.


Ihana laite! <3

Joululahja

Jippii! Sain jo ensimmäisen joululahjan. Paketti oli niin painava ja iso, etten saa sitä kätevästi kuljetettua joulunviettopaikkaan, joten sain sen jo etukäteen ja luvan avatakin sain :)

Ja paketistahan paljastui Sizzixin BigShot-laite aloituspakkauksen kanssa! Pakko oli heti päästä kokeilemaan ja koska ajattelin tämän itse hommaavani joulun jälkeen, niin ehdin jo tilata etukäteen muutamia leikkureita ja kohokuviointikansioita. Nyt kun posti vaan ne jo toisi :)



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluisia hommia

Tässä tämän illan tekeleet. 

Ensimmäisenä esittelyssä oppilaiden todistusten ympärille tehdyt korttikotelot. En halunnut antaa oppilaille vain paperista todistusta käteen. Yleensä olen tehnyt oppilaille kortit jouluna, joten tänä vuonna päätin yhdistää kortin ja kotelon. Näistä piti tulla ihan erilaisia, mutta tämmöisiä niistä nyt lopulta sitten tuli. Todistus on sujautettuna kotelon sisään. Josko ne pysyisivät kotiin asti ilman pahempia ruttuja perjantaina :)


Teippi näkyy hieman rumasti tuolta vasemmasta reunasta kuvissa. Teippi oli sinne tarpeellinen, ettei todistus sujahda kuoresta ulos :) Punaiselle paperille olen leimannut muutaman lumihiutaleen ja hyvän joulun toivotuksen. Lumihiutaleissa on hieman kimalleliimaa ja kuoren alareunassa on jokin jouluinen tarra. Toki kuoressa lukee myös oppilaan nimi ja open toivotukset, mutta ne eivät tietenkään tässä nyt näy.





Tein myös muutaman pähkinäpiirakan jouluviemisiksi. Ohje on täältä. En ole vielä maistanut koeversiota, mutta ainakin tuoksu on todella hyvä.




maanantai 17. joulukuuta 2012

Sydän on löytänyt sydämen

Edelleen keväisellä värityksellä mennään. Tämä suloinen Lilin leimasin ei olekaan tainnut vielä päästä korttiin asti vaikka se on laatikossa jo jonkin aikaa ollutkin. Nyt värittelin sen puuväreillä. Hieman tuo tytön oranssi neuletakki ottaa silmään... Olisi ehkä pitänyt valita jokin toinen väri siihen. Mutta tällä mennään nyt. Tämä kortti sopisi vaikkapa kihlajaiskortiksi. Ei kovin juhlava, mutta mielestäni aikamoisen suloinen.


Tällä kortilla osallistun myös tähän haasteeseen Lili's Little Fairies -sivustolla.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Onnittelukortti

Ulkona on ihan mahdoton lumimyräkkä! Olen kyllä sitä mieltä, että tämä lumimäärä riittäisi lopputalveksi ihan hyvin, enempää ei tarvisi enää tulla. Mutta vaikka ulkona on kylmää ja talvista, niin ajatukset ovat jo keväässä. Tähän korttiin tuli nyt käytettyä keltaista ja vihreää, kevään värejä siis. :) 

Tuo leimasimen valmistaja on hukassa. :( Sitä on ennenkin kyselty, mutta en kuolemaksenikaan muista valmistajaa. Kyseessä on setti, jossa on kolme samantyylistä naisleimasinta shoppailuun ja kenkiin liittyvine lauseineen. Leimakuva on väritetty Inktense Blockeilla. Paperien reunat on kevyesti ressattu ihan vaan saksilla ja mustetettu ruskealla Mementon musteella. Onnea-leimasin on FinnStamperin valikoimista ja paperit ja kukat laatikoideni kätköistä. :)


maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukortti #31 & kortti ystävälle

Tämän illan tuotokset ovat tässä. FinnStamperilta tuli muutama tilattu leima tänään ja pitihän niitä päästä kokeilemaan :) Muutama joulukortti vielä uupuikin, joten tekaisin ne tässä samalla. Torstainahan kortit pitää olla jo postissa, joten aika tiukille taas meni:) Mutta ehdin kuitenkin... Kunhan vaan muistaisin vielä viedä kortit postilaatikkoon :D




Tässä kortissa on Art Impressionin leimasin, Tiimarin paperikosta pohjapaperi, Ystävälle-leimasin FinnStamperilta, silkkinauha itse värjätty Derwentin väreillä valkoisesta nauhasta, taustalle leimailtu sydämiä ja Pearl Makerilla tehty helmen puolikkaat reunoille (joihin yhteen osui käsi eli se levisi). 


Tässä helpossa ja nopeassa kortissa on valmiit pahvikuviot päällystetty kimalleliimalla, hopea paksu nauha Tiimarista, pohjapaperi Lily of the Valleyn -paperikosta ja tekstileimasin on FinnStamperin. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Arvonnan voittajat!

Arvonnat on suoritettu virallisten valvojien tarkkojen silmien alla :) Arvonnat tapahtuivat perinteisesti lappuarvonnalla, eli jokainen sai lappuun nimensä. Arvontoja oli kaksi erillistä, omansa sekä kommentoijille että toinen lukijoille.

Ja tattadadaadadaaaaaa!

Kommentoijien palkinnon voitti...



SIRPA! 



Ja lukijoiden arvonnan voitti...




SARI!

Onnea voittajille! :) Laitatteko minulle yhteystietonne tulemaan osoitteeseen tuunaajantuherrukset (at) gmailpistecom, niin pääsen postittelemaan teille palkintonne :)

Kiitos kaikille osallistujille, vanhoille lukijoille ja tervetuloa myös kaikki uudet lukijat! :)


lauantai 8. joulukuuta 2012

Arvonta su 9.12. klo 21.00

5000 kävijän raja on rikkoutunut, joten arvonnat suoritetaan huomenna klo 21.00. Siihen asti sinulla on aikaa osallistua arvontaan, joko toiseen tai molempiin. Kiitos hirmuisesti kaikille lukijoille, kävijöille ja kommentoijille kivoista kommenteista! Mukava huomata, että täälläkin riittää kävijöitä, vaikka uusi tuttavuus täällä korttiblogien osastolla vielä olenkin :)

Tässä vielä palkinnot kertaalleen esillä. Osallistua voit täällä.

Kommentoijien palkinto:


Ja lukijoiden palkinto:


Molempiin lähtee mukaan vielä jotain pientä kivaa :)

torstai 6. joulukuuta 2012

Lauran korttihaaste - kaikki käy!

Ystävänpäiväkortilla lähdetään tähän Lauran korttihaasteen viimeiseen haasteeseen. Tilasin Paperinauhasta ystävänpäiväkortteja silmällä pitäen tämän hauskan Art Impressionsin leimasimen. Kuva on ihanan hersyvä ja iloinen, juuri sopiva ystävänpäiväkortteihin. Kolme kuvaa jouduin harjoittelun vuoksi väritellä ennen kuin tämä yksi oli edes vähän sinnepäin, että viitsi korttiin sen laittaa :)


Harmillisen huono kuva kameran valotuksesta johtuen. Taustapaperit ovat Tiimarin joulupaperikosta, pitsinauha ja satiininauha Paperinauhasta. Kuva on väritetty Aqua Markereilla. Ikäviä mustia viivoja jäi leimasimen reunasta kuvaan, mutta harjoitteluversioon tämä kelpasi kyllä :)


Joulukortti #30

Tässä vielä yksi viimeisistä joulukorteista. Nyt alkaa jo riittää, ja täytyy sanoa, että ei niitä enää kovin montaa olisi jaksanutkaan tehdä. Nyt on ajatukset jo keväässä ja ystävänpäiväkorteissa :)




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

P*skarteluhaaste #166 / Joulukortti #29

P*skarteluhaasteessa oli tällä kertaa värihaaste, joka kuului tietysti viikon teemaan sopien "sininen ja valkoinen". Postiluukustani tupsahti tänään paketti Paperinauhasta ja siellä oli kaikkea kivaa, paljon kaikkea sinistäkin. Joten kortti oli jokseenkin helppo koota kasaan. Leimakuvahan ei oikeasti ole jouluinen ollenkaan, mutta lisäsin siihen vähän koristeita strassien muodossa, joten se saa nyt joulupuusta kelvata :) Satiininauhan olen värjännyt valkoisesta Derwnetin Inktense Blockeilla itse. Ihanan monikäyttöisiä, kun voi valkoista värjätä juuri sen väriseksi kuin tarvitsee. Siniseen taustapaperiin leimailin lumihiutaleleimasimella sinisiä hiutaleita talvisuutta tuomaan.


Lukija-arvonnan viimeiset palaset tulivat myös tänään, joten voin nyt senkin vihdoin ja viimein paljastaa :) Paketti sisältää jouluisia servettejä, Papermanian paperisetin, strasseja sekä vähän suklaata joulun kunniaksi. Muutaman yllärinkin heitän sekaan siinä vaiheessa, kun palkintoa postitan :) Arvontaanhan on aikaa vielä, sillä arvonta suoritetaan näillä näkymin sunnuntaina 9.12., jos 5000 kävijän raja on silloin jo ylittynyt. Arvontaan pääsee TÄSTÄ


tiistai 4. joulukuuta 2012

Arvonnan palkinto!

Vihdoin ja viimein posti toi osan arvonnan palkinnosta ja voin laittaa sen eetteriin teille :)


Palkinnossa on siis Gorjussin valmiiksi väritettyjä kuvia (aivan äärettömän suloisia omasta mielestäni!), pieniä sydännappeja sekä akryylitimantteja, pitsinauhapakkaus sekä This & That paperikko Charming. Lisäksi laitan toki mukaan jotain kivaa ylläriä, leimakuvia tms. :)

Lukija-arvonnan palkinto on edelleen matkalla, joten sen julkistamista joudutte vielä hetken odottamaan :)

Arvontaanhan pääsee osallistumaan TÄÄLLÄ, jos et ole sitä vielä tehnyt :) Aikaahan on vähintään sunnuntaihin 9.12. asti.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukortti #28

Olisikohan tämä joulukortti jo viimeinen tällä leimakuvalla? Näitä alkaa olla jo aika monta. Tykkään vain niin kovasti kuvasta, ja tuntuu, että nämä kortit onnistuvat kivasti lähes joka kerta. Tässä tuli leikittyä hieman kerroksillaja papereilla. Kortti painaa aika paljon, joten ei taida ihan joulumerkillä mennä perille. Pitää muistaa punnita ennen kuin laittaa kortin postiin :)

Tämä kortti osallistuu myös Kortiston suureen joulukorttihaasteeseen.


Leimasin Papermanian ja kuva väritetty Derwentin Inkteense Blockeilla. Mukana Papermanian strasseja sekä tekstileimasin, joka on Paperinauhan joululeimasetistä. 

Joulukortti #27 P*skarteluhaasteeseen

P*skarteluhaasteessa oli tällä kertaa haasteena bingoruudukko. Ruudukosta löytyi pelkästään numeroita ja tarkoituksena oli käyttää työssä vain numeroiden verran joitakin asioita. Itse valitsin ruudukosta rivin 1-3-6. Kortissani on yksi kuviopaperi, kolme kukkaa alareunassa päällekkäin ja 6 pientä helmeä. Leimasin on Magnolian ja kuviopaperi Tiimarin lehtiöstä. Leimakuva on väritetty Inktense Blockeilla. Kuva on kyllä nyt todella huono. Värit ovat oikeasti jotenkin paljon värikylläisemmät. Tässä kaikki näyttää vähän pliisulta.




torstai 29. marraskuuta 2012

Vaihteeksi jotakin muuta...

kuin joulukortteja :) Tänään syntyi yksi onnittelukortti tästä ihanasta Lili of the Valleyn valmiskuvasta. Paperit kortissa ovat Tiimarin paperikosta, nauha Sinellistä ja kukat vaikka mistä. Kiva oli vaihteeksi taas tehdä jotain muuta kun jouluista korttia. Vaikka nyt alkaa etelässä näyttää jo talviselta, kun lunta on tullut ihan riittävästi tämän päivän aikana. Kyllä se vähän valoisuutta tuo ja ainakin koirat ja lapset ovat innoissaan lumesta :)


Tässä kortissa on mielestäni itselleni aika epätyypilliset värit. Mutta jotenkin tuo tumman punainen sopi tämän söpön tanssijatyttösen kanssa hyvin yhteen.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Arvonta!

ARVONTA TÄNÄÄN SU 9.12. KLO 21. 

Siihen asti voit osallistua!

Koska 5000 kävijän raja alkaa vierailijoiden osalta täyttyä, niin laitan arvonnan pystyyn. Samalla se voisi olla pieni joululahja-arvonta blogini seuraajille ja lukijoille, joita on käynyt kurkkimassa täällä hirveä määrä vain muutaman kuukauden aikana :)

Arvonnan palkinnoissa tulee olemaan askarteluaiheisia tarvikkeita, koristeita, papereita, leimasimia jne.  

Arvontaan pääsee osallistumaan ihan jokainen täällä kävijä, kunhan jättää tähän postaukseen kommentin ja kertoo halukkuutensa arvontaan osallistumiseen. 

Arvon toisen palkinnon myös lukijoideni kesken, joten jos haluat osallistua myös toiseen arvontaan, niin voit silloin liittyä lukijakseni. 

Arvonnat suoritan heti, kunhan 5000 kävijän raja rikkoutuu, aikaisintaan kuitenkin 9.12., joten jokaisella on aikaa vähintään siihen asti osallistua.

Siinäpä oikeastaan kaikki! Kunhan saan paketit koottua, niin laitan ne tähän samaan postaukseen esille. Onnea arvontaan! :)

Kommentoijien arvonnan palkinto:


Päivitetty 4.12. kuva kommentoijien palkinnosta. Lukijoiden palkinto on vielä matkalla,päivitän senkin tänne kunhan se saapuu :)

Lukijoiden arvonnan palkinto:


+
pientä ylläriä mukaan.





maanantai 26. marraskuuta 2012

Joulukortti # 26 Lauran korttihaasteeseen

Lauran korttihaasteessa haettiin tällä kertaa simppeliä joulukorttia. Tämä kortti sopii mielestäni haasteeseen hyvin, sillä se oli nopea ja helppo tehdä. Valmiskuva on Lili of the Valleyn valmiiksi väritetty kuva. Raitainen paperi on Tiimarin joulupaperikosta, punainen nauha ikivanhaa laatikon pohjalta, hiutaleet leikattu Fiskarsin lävistäjällä ja niiden keskustaan on laitettu kimalleliimaa, samoin kun kuvan lumihiutaleisiinkin. Jouluiloa-leimasin on Paperinauhan joululeimasetistä.


Tämä osallistuu myös Kortiston suureen joulukorttihaasteeseen :)