torstai 19. joulukuuta 2013

Viimeiset joulukortit

Tässä vielä viimeiset joulukortit, jotka viime viikolla paniikissa vielä väkersin. Idea löytyi Pinterestistä ja omasta mielstäni näistä tuli kauniin yksinkertaiset kortit. Tällä sapluunalla olisi saanut tehtyä ison läjän kortteja nopeasti, mutta onneksi valmiita erilaisia kortteja oli sellainen läjä, että ne riittivät melkein kaikille. Näitä tarvittiin siis vain muutama lisäksi. :)





Heitetään kortit myös muutamaan haasteeseen:



tiistai 3. joulukuuta 2013

Hiljaisuudesta heräilyä...



Ohhoh, jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka tuntuu ettei siitä nyt viikkoa kauempaa ole :D Jotenkin aika on vaan mennyt, enkä ole juuri ehtinyt kortteja tehdä. Yhden joulukorttiringin kortin olen saanut kyllä jo valmiiksi, mutta kuvaaminen on jäänyt ja siitä syystä myös sen tänne laitto. No, josko tässä taas ryhtiliike alkaisi, ja saisin taas jotakin tehtyäkin (ja laitettua tuotokset myös esille). 

Eilen kuitenkin vietin illan Fiskarsin kynsisaksien ja kartongin parissa, sillä sain päähäni tehdä ihanan valkoisen kuusen kartongista. No, mallihan minulla oli töissä, enkä sitä hoksannut ottaa sieltä kotiin mukaan, joten jouduin tehdä kuvan köyhän miehen tavalla, eli jäljensin mallin leivinpaperille tietokoneen ruudulta TÄÄLTÄ. Siitä tuli aika pienikokoinen, joten voitte kuvitella miten pieniä nuo pienimmät aukot olivat leikellä :D Tänään töissä tein kuusen A3-paperille, ja siitä tuli mahtavan kokoinen. Tämä on huomattavasti pienempi, mutta kaunis siitä huolimatta myös. 




Tähän tarvitaan siis kaksi kuusimallia, jotka lopuksi ommellaan koneella keskeltä yhteen. Aikamoista hommaa, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen! :)


lauantai 16. marraskuuta 2013

Muutama onnittelukortti

Tänään laitan eetteriin muutaman onnittelukortin, jotka menivät viime viikolla saajilleen. 


Ensimmäinen kortti meni Babyshower-juhlakalulle.


Kortissa on käytetty Magnolian leimasinta ja kuva on väritetty DI:n musteilla. 


Toinen kortti taas lähti toivottomaan onnea uuteen kotiin. Kortin kuva on stanssattu Memory Boxin stanssilla ja pilvet on leikattu Fiskarsin kuvioleikkurilla. Lumihiutalenauha on ostettu Suomalaisesta Kirjakaupasta ja mukaan on lisätty hieman kimalletta sinne ja tänne. Stanssatun kuvion taustalla on palanen kuitupaperia lisäämässä tunnelmaa. 


lauantai 9. marraskuuta 2013

P*skarteluhaaste #208 ja joulukortti

P*skiksessa tällä viikolla piti antaa leimakuvan olla kortissa pääosassa. Tästä valmistui kummipojalleni nimpparikortti, ja mielestäni tämä ei tarvinnut juuri muita koristeita noiden tähtien ja tekstin lisäksi. Leimakuvahan jää kuin itsestään pääosaan tässä kortissa. 

Leimakuva on Bildmålarnan "Mimo Carpenter" ja se on väritetty DI:n musteilla. Taustalla vain hieman aaltopahvia ja sininen taustapaperi ja sinisiä stanssattuja tähtiä. 





Toinenkin yksinkertainen kortti on valmistunut. Tämä leimakuva on tullut joulukorttiringin materiaalien mukana ja koska se on mielestäni niin kaunis, halusin käyttää sen tähän. Tässä on testattu myös Suomalaisesta Kirjakaupasta ostamiani nauhoja. Leimakuvan alla on hopeinen tarranauha, joka kyllä hyvästä liimapinnasta huolimatta pysyy kumman huonosti taustassa kiinni. Ylä- ja alareunassa olevat lumihiutalenauhat ovat myös yläosastaan itseliimautuvia. Tuon nauhan materiaali on tuollaista pehmeää huopamaista.


perjantai 8. marraskuuta 2013

Isänpäiväkortti

Tässä on toinen isänpäiväkorteista, jotka tein. Toista en ehtinyt siinä lähetyskiireessä keskiviikkoiltana kuvata ollenkaan. Näistä tuli erilaiset, sillä tämä oli ainut kraftin värinen korttipohja, joka laatikosta löytyi. Tämä kortti lähti omalle isälleni ja on jo mennyt perille. :)



Tämä kortti oli hyvin simppeli. Leikkasin kortin essun muotoon, ja lätkin reunoille vähän DI:n mustetta (Vintage Photo). Sen jälkeen tein tussilla tikkaukset reunoille ja tuohon taskuosioon. Värkkäilin kolme tarvittavaa työkalua, ja vasaran ja tuon vasemman reunan työkalun päällystin hopeisella paperilla. Viivotin on tehty ekopaperista. Hyvää isänpäivää on leimattu irtoaakkosin, ja lopuksi lisäsin vielä yläreunaan reiät ja niiden väliin pujotin narun.

Oppilaiden kanssakin tämä on tehty isänpäiväkortiksi. Koska paksua kraftin väristä kartonkia ei löytynyt, toteutin tämän valkoisella korttipohjalla, jonka päälle liimattiin ruskeaa kraftin väristä paperia ja siihen päälle tehtiin kaikki koristelut. Oppilaiden korteista jätin tuon narun kokonaan pois. Harmi vaan, etten ole itse ollut näkemässä näiden valmistumista, sillä olen ollut lähes koko viikon kadonneeen äänen takia kotosalla. Toivottavasti niistä kuitenkin tuli kivat ja isit ovat sunnuntaina otettuja hienoista korteista. :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Eemelin joulukorttiringin 3. kierros 2/4

Tämän ringin 3. kierroksen toiset materiaalit lähetti Sari. Ja ihana paketti sieltä tulikin (jota en taaskaan ehtinyt kuvata). Mikähän siinä on, että muistan materiaalien kuvauksen aina vasta siinä vaiheessa kun olen silpunnut paperit ja liimannut ne kiinni korttipohjaan... No, kuoressa oli kaikenlaista kivaa ja uutta. Tähän ensimmäiseen korttiin valikoitui nämä materiaalit ja luulen, että toisenkin kortin tekaisen lopuista materiaaleista. Siihen tuleekin sitten kokeiluun jotein aivan uutta, nimittäin leimakuva joka on leimattu leimauspuuvillalle. Ihan uusi tuttavuus minulle. Kiitos Sari materiaaleista! :)

Eemelin ja Minnamannan kortteja voit käydä kurkkimassa heidän blogeistaan.



Laitetaan kortti osallistumaan The Ribbon Girl blogin haasteeseen, jossa haettiin raitoja (stripes). 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Onnea uuteen kotiin ja joulukorttirinkiä

Ensimmäinen kortti esittelyssä on Onnea uuteen kotiin -kortti. Se annettiin eilen saajalleen, joten sen voi täälläkin jo esitellä. :)

Viime viikolla postissa tuli askartelukirppikseltä ostamani isot stanssit, joita päätin heti käyttää tähän korttiin ja tehdä pohjan niillä. Kortissa on Magnolian taloleima, sekä paljon kaikkea pientä koristetta. 





Tämä kortti osallistuu P*skarteluhaasteeseen, jossa tällä viikolla bingoillaan. Oma rivini on ruskea - nauha - tekstiä. 



Nämä seuraavat kortit ovatkin sitten Eemelin joulukorttiringin 3. kierroksen tuloksia. Eemeli lähetti meille hauskat materiaalit, ja sain nämä kaksi korttia värkättyä niistä. Kas kummaa, sinisen sävyisiä molemmat :D Ensimmäinen on väritetty Aqua Markereilla ja jälkimmäinen DI:n musteilla. Ensimmäinen kortti on tehty Christmas Challengen luonnoksen mukaan. Ja kortti tietysti osallistuu haasteeseen. Hauska tuo leimakuva ja teksti myöskin. 



Tässä hieman toisen mallinen kortti, mutta värimaailma pysyy samana tässäkin, vaikka kuoressa olisikin ollut aihetta vaikka mihin muuhunkin väriin. :) Kiitos Eemeli

Mukana meidän ringissä kortteilevat Minnamanna ja Sari. Vielä on 3 kuorta saapumatta tämän ringin puitteissa, ihanaa! :)


torstai 24. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttiringin 2. kierros, 4/4

Tämän toisen kierroksen viimeiset materiaalit tulivat Minnamannalta. Kuoressa oli vaikka mitä kaikkea ihanaa! Minäpä vain olin niin kiireinen kortin kanssa, etten muistanut ottaa kuvaa materiaaleista etukäteen. No, tällaisen kortin sain materiaaleista aikaiseksi.




Kuva oli pakko värittää tusseilla, jollaisia minulla ei kunnollisia ole, sillä vesivärejä kokeillessa paperi nukkaantui vedellä läträtessä. En edes muista, milloin olen viimeksi värittänyt tusseilla leimakuvan. Mutta ihan kiva tästä tuli tusseillakin. Aivan syötävän suloinen on tuo kuvan lapsi! Taustapaperitkin olivat hyvin toisiinsa sopivia ja paljon kaikkea kivaa jäi käyttämättä. 

Kiitos Minnamanna materiaaleista! :)

Tämä meidän rinkimme on niin hauska, että päätimme yhteistuumin lähteä vielä 3. kierrokselle yhdessä. Ringissä kortteilevat myös Sari ja Eemeli

Osallistun tällä kortilla Koukussa Kortteihin -sivuston Joulumaratonin haasteeseen numero 2, jossa kortista pitää löytyä vihreää, punaista ja valkoinen.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

P*skiksen haasteeseen

Tällä viikolla P*skiksessa (haaste #206) kortteillaan värihaasteen mukaan. Värilastu näyttää tältä:



Ja tältä näyttää minun korttini lopputulos. Tuo lumihiutalestanssi on uusi ja se piti tietenkin saada mukaan korttiin tungettua. :) Aika pelkistettyä tällä kertaa, mutta ainakin värimaailma on omaan silmääni kaunis. Ihana se on tuon värilastun kuvakin, joten ei kai näillä väreillä hirmuisesti voi mennä pieleen? :)



Ihana Bildmålarnan tyttönen

Yksi pikainen joulukortti on esittelemättä. Jotenkin tuota valkoista olisi voinut rajailla jotenkin. Nyt kaikki valkoinen on yhdessä läjässä tuossa alhaalla eikä mikään oikein erotu edukseen. Vai ottaakohan se vain minun silmääni, en tiedä. 




Leimakuva on siis Bildmålarnan ja taustapaperit Maja Designin joulupaperikoista. Niissä on kyllä niin paljon kauniita papereita, ja muuhunkin kuin jouluun soveltuvia, että aivan varmasti tulen jokaisen paperin käyttämään jossakin vaiheessa itse. :) Toki olen malttanut myös lähtellä niitä maailmalle rinkien kautta muidenkin käytettäväksi. :)



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumiukkosoppaa ja joulukortti

Kotiuduimme syyslomareissulta tänään alkuillasta, ja kaikki tavarat purettua oli pakko päästä värkkäilemään hetkeksi. :) Joulukorttivarastot ammottavat nyt tyhjyyttään, kun niitä on mennyt kivaa vauhtia ostajille. Omaan tarpeeseen kaikki kortit ovat vielä melkein tekemättä, joten oli hyvä syy jatkaa uudella joulukortilla. Tämä leima tuli kirppariostoksena juuri ennen reissua, enkä ehtinyt sitä silloin vielä testata, joten pakkohan se oli nyt ottaa käsittelyyn. :)

Halusin pitkästä aikaa tehdä telinekortin. Tähän leimakuvaan se sopikin hyvin, koska kuva on aika iso. Toki harhauduin sitten sijoittelemaan korttiin kaikenlaista muotoja rikkovaa tavaraa, mutta ihan kiva tästä tuli. Punainen on minulle aika vieras väri, ja siksi sen käyttö tuntuu hankalalta. Sitä ei myöskään paljon laatikoista löydy (paperit, koristeet...), joten sekin aiheuttaa oman hankaluutensa. 








Osallistun kortilla muutamaan haasteeseen:




Toisen kokeilun teinkin sitten tänään tähän, nimittäin lumiukkosoppaan. Tänä vuonna aion tehdä "aikuisten soppaa", eli lisätä tähän pienen putelin minttua. :) Tässä pussukasta puuttuu vielä vaikka mitä, mutta mallailin tuota etikettiä paikoilleen ja mittailin osasten kokoa, jotta sitten kun alan tehdä näitä enemmän, niin minulla on kaavat valmiina. Tämä leimasin on Magnolian sarjasta, ja juurikin passeli näihin. 



tiistai 15. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttinringin 2.kierros 3/4

Tässä hauskassa, ja jo toiselle kierrokselle lähteneessä ringissä, oli minun vuoroni lähettää tällä viikolla materiaalit Eemelille, Sarille ja Minnamannalle. Kuoreen sujahti taas lempiväriä, eli sinistä. :)

Kuoresta löytyi Michael Powellin leimakuva joulukylästä, sinisävyisiä papereita, hopeista kuitupaperia, pyöreä kakkupaperi, Magnolian stanssilla stanssattuja lumisia puita, kukka, muutama lehti, stanssattuja tähtiä ja lumihiutale sekä strasseja.  

Tältä kuoren sisältö näytti.



Tässä on oma tekeleeni materiaaleista. 


Unohdin laittaa kuoreen mukaan tekstin, joten jokainen rinkiläinen sai luvan kanssa lisätä omista varastoistaan tekstin korttiin. minä laitoin Dymolla napsutellun tekstin omaani. 

Laitan kortin menemään myös muutamaan haasteeseen:


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jouluiloa

Tänään löysin muutaman valmiiksi väritetyn leimakuvan laatikostani, ja päätin tehdä yhdestä nopean kortin. Nämä Michael Powellin kyläkuvat ovat aivan ihania! Niihin saa helposti kivan tunnelman sopivilla väreillä. Paperit ovat Maja Designin. Nekin sopivat tunnelmaltaan tähän kuvaan hyvin.


Arvonnan voittaja

Arvonnan voittaja on nyt arvottu! Ja voitto meni kommentoijalle numero 13, eli sinulle Epe! Otatko minuun sähköpostilla yhteyttä, niin voin toimittaa palkintosi matkaan! :)



P.S. En yrityksistä huolimatta osannut liittää arvonnan tulosta Random.orgista tähän, joten tulos nyt vain näin. 


lauantai 12. lokakuuta 2013

Lumienkelikortti

Tämä suloinen nallukka pääsi taas korttiin asti. Pohjana on Pion Designin kuviopaperi. Nalle väritetty DI:n musteilla ja kukat tilattu I am Roses -nettikaupasta. 


Sisäsivulla tilaa minne voi kirjoittaa joulutervehdyksensä. 


Itse pidän väreistä ja ensimmäisen kerran tuota kukka-asetelmaa kokeilleena ihastuin siihenkin. :)



Pitkästä aikaa Mankkua haasteeseen

Eipä ole ihan hetkeen tullut tehtyä mitään Magnolian leimoilla. Ehkä pienoinen kyllästyminen on niihin tullut. Vaan nytpä kaivoin leimakuvan (jonka olen saanut salaiselta ystävältä muutama viikko sitten) ja aloin kasata korttia sen ympärille. 

Tällainen onnittelukortti siitä sitten syntyi. 


Taustapaperi on myöskin tullut salaiselta ystävältä, kuva on väritetty DI:n musteilla ja kukat on tilattu I am Roses -nettikaupasta. Oli ensimmäinen kerta, kun sieltä mitään tilasin, mutta täytyy sanoa, että todella positiivista sanottavaa on kyseisestä kaupasta. Tuotteet oli pakattu todella hyvin ja tulivat n. viikossa. Tuotteet olivat laadukkaita ja mukana oli vielä kiitoslahjakin. Suosittelen! :)


Haasteet / Challenges:


Eemelin joulukorttiringin 2. kierros 2/4

Eemelin joulukorttiringissä mennään jo 2. kierrosta, kun ringin kortteilijat toivoivat ringille jatkoa. Tämän viikon materiaalien lähetysvuorossa oli Sari. Kuoressa oli paljon kaikkea ihanaa (ja myös aika haastavaa), ja pitkän pohdiskelun jälkeen sainkin niistä kortin kasaan. 




Tässä koko kuoren sisältö. Tuo leimakuva on kyllä aivan äärettömän suloinen. Mukana oli aivan ihastuttava korttikin Sarilta. Kiitos Sari! :)



Ja tässä valmis työ. Nyt hieman harmittaa, että ehdin liimata nuo kaksi valkoista sydäntä tuonne ylös koska niiden liimaamisen jälkeen lisäsin tuonne viirin sisälle valkoiset sydämet, mutta niitäpä ei ollutkaan enää kuin kaksi. Piti laittaa kahteen tyhjään kohtaan vaaleanpunaiset sydämet. Valkoiset olisivat olleet näin jälkikäteen ajateltuna paljon kivemman näköiset. 

Ringissä kortteilee Sarin ja minun lisäksi Eemeli ja Minnamanna

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttirinki 2. kierros 1/4

Vielä ehtii osallistua arvontaan sivupalkista --->>


Jo vain oli Eemelillä vuhdikkaat materiaalit kuoressaan, joka viime viikolla saapui. Kaikenlaisten menojen takia kortin teko siirtyi, ja vasta tänään sain sen tehtyä. Ei mikään ihan helppo haaste, sillä materiaalien värit ja tarvikkeet olivat aika kaukana siitä, mitä normaalisti teen. Mutta haasteen kimppuun lähdettiin rohkeasti, ja kortti syntyi kuin syntyikin! Hauskat porot tanssivat, joten olisiko nämä sitten vaikka pikkujouluporoja. :)




Viime postauksesta TÄÄLTÄ löytyy kaikkien rinkiläisten blogit sekä Eemlein kuoren tarvikkeet. Kiitos Eemeli! :)

Seuraava kuorikin tipahti jo luukusta, mutta siihen pääsen ja ehdin käsiksi vasta viikonloppuna. :)



tiistai 8. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa joulukortti

Eilen tuli pitkän työpäivän jälkeen pikaisesti värkättyä yksi joulukortti. Leimasin on uusi Bildmålarnan joululeimasin. Taustapaperit ovat Maja Designin joulupaperikosta. Leimakuva on väritetty DI:n musteilla. Myös tekstileimasin on uusi, Paperinauhasta sekin. 



Haasteet / Challenges:

Askartelupajan haaste - Hellyttävä
Christmas Challenges (with sketches) - Luonnos
Christmascards All Year 'Round - Getting Ready for Christmas

HUOM! Olethan jo osallistunut arvontaan, joka suoritetaan tämän viikon sunnuntaina. Osallistumaan pääset TÄSTÄ.


Viime viikolla, tarkemmin sanottuna tiistaina, saapui joulukorttiringin kuori. Täytyy kyllä myöntää, että viime viikko meni miettiessä, että mitä ihmettä tällaisesta saan aikaiseksi, mutta nyt alkaa olla jo mielessä kortti. Josko jo huomenna ehtisi tehdäkin näistä hauskoista poroista kortin. :) Kiitos vielä Eemelille tästä haasteesta! Sari onkin saanut jo valmista, ja hauskan kortin on tehnytkin! Minnamannakin oli taiteillut korttinsa jo valmiiksi, ja saanut aikaan muutamaa kuvaa vaihtamalla kaksi hauskaa korttia. :)



maanantai 30. syyskuuta 2013

Auttamisen haluiset huomio!

En tiedä kuinka moni teistä kortteilijoista on huomannut, että Facebookissa on ryhmä, jonka nimi on "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein". Siellä on paljon ihmisiä, lapsia ja aikuisia, jotka ilahtuisivat suuresti saadessaan kortin joltakin. Toki siellä saa tarjota myös muunlaista apua ja tukea perheille vaikeissa tilanteissa, mutta useimmat toivovat, että lasta tai sisarusta muistettaisiin kortilla tai kirjeellä. 

Itselläni ainakin kortteja on jäänyt varastoon sen verran paljon, että haluan osallistua ja piristää jonkun päivää kortilla ja muutamalla kivalla sanalla. Huomenna postiin lähtevät nämä aiemmin tehdyt kortit ilahduttamaan pientä yksinäistä tyttöä ja sairautensa vuoksi eristyksissä olevaa nuorta naista. 

Jos vain Facebookissa olette, ja teiltä löytyy auttamisen halua, niin menkää ihmeessä liittymään ryhmään. Sieltä saa itsekin niin paljon hyvää mieltä, kun näkee, miten ihmiset oikeasti välittävät toisistaan ja ovat valmiita auttamaan. :)





Loppuun vielä muistutus käynnissä olevasta arvonnasta, johon pääsee osallistumaan reunassa olevasta palkista. -->

lauantai 28. syyskuuta 2013

Lumihiutalekortti

Tässä siivouksen keskellä löytyi yksi julkaisematon kortti koneelta. Tämä kortti sai ideansa jämäpapereista ja isoista valmiiksi leikatuista lumihiutalekuvioista. Halusin yhdistää nämä kaksi toisiinsa, ja mielestäni tästä tylikin oikein kivan näköinen kortti. Lisänä hieman kuitupaperia ja aaltopahvia. Kuvaushetkelllä liima rusetin alla on ollut märkää ja siksi näkyy noin valkoisena. 

Juuri tänään kun siivouksen yhteydessä mietin, että minne jämäpaperit saa käytettyä, niin tässähän on yksi hyvä idea siihen. Täytyy tehdä näitä muutama lisää eri värisinä. :)



Jouluinen kortti ja askartelutilasta kuvia

Tämän päivän kortissa välkkyy hopeista ja sinistä. Tuo Inkidon sininen nuottitausta sopi leimakuvaan todella kauniisti. Harmi vaan, että taasen kaikki liimautui hieman vinoon, joten kovin huolitellusta kortista ei voi taaskaan puhua. Leimakuva on saatu Tankulta joulukorttiringin yhteydessä bonuskuvana ja se on väritetty Derwentin Aqua-puuväreillä.

Laitan kortin menemään muutamaan Magnolian haasteeseen:




 Tänään aamulla heräsin aikamoiseen kurkkukipuun, ja päätin, että tänä viikonloppuna en rehki mitään ja yritän päästä tästä kaktuksesta kurkussa eroon. Päätin kuitenkin, että nyt on hyvää aikaa siivota askartelukamoja ja vähän järjestellä niiden paikkoja uudelleen. Siihen menikin muutama tunti, ja kaikkia ihania "uutuuksia" löytyi laatikoiden pohjalta. :) Nyt kun kaikki laatikot ja kaapit on siivottu, voin paljastaa teille miten säilytän kaikkia tavaroitani.

Minulla, kuten ei useimmilla teistä muistakaan, ole liikaa säilytystilaa, joten olen joutunut välillä survomaan tarvikkeita liian pieneen tilaan. Silloin käy juurikin niin, ettei kaikkien kasojen pohjalle tule kurkittua, ja kaikkea kivaa jää unholaan. Nyt yritin päästä eroon kasoista, mutta tiedän kyllä, että jo hetken päästä sama kaaos valtaa taas tilaa laatikoista. Mutta josko nyt hetken taas löytäisi kaiken helpommin. :)


Tämä tilani on meidän makuuhuoneen nurkassa. Joskus, kun tilaa on enemmän, toivon, että saan jonkun pienen oman tilan, jossa tavaroita voi säilyttää myös esillä. Nyt haluan, että kaikki mahdollinen on piilossa, sillä en tykkää tavararöykkiöistä makuuhuoneessa. Tilaani kuuluu kaksi lipastoa ja pöytä. Lisätilana toimii iso kannellinen muovilaatikko, joka sopii hyvin pöydän alle. Kirkasvalolamppu on muuten aivan todella hyvä valonlähde pimeinä iltoina askarteluun. Vaikka makuuhuoneessa on paljon valoja, niin silti niiden voima ei riitä askartelupöydälle asti.



Tämä äärettömän hyvä Ikean lipasto kätkee sisäänsä kaiken muun askarteluun liittyvän, paitsi korttipohjat ja paperit. Sen päällä säilytän BigShotia ja laatikkoa, jossa on valmiiksi leimattuja kuvia. Lisäksi korutelineeni on lipaston päällä.



Yksi laatikko on varattu kokonaan koristeille. Niitä on kyllä muuallakin, kun ihan kaikki eivät samaan laatikkoon mahtuneet.



Lisää koristeita, kukkia ja valmiiksi stanssattuja koristeita. Lisäksi stanssit löytyvät täältä. Noita Fazerin konvehtirasioita näin jonkun muunkin blogissaan käyttävän. Ovat juuri sopivia säilytykseen. Minulla on niissä kukkia ja toisessa stanssit.



Leikkurit ja leimapaperit (+ tarroja joille ei löytynyt muuta paikkaa).


Korkeamman lipaston laatikoissa on sitten kaikki paperitavara, ja sitähän riittää! Miksihän sitä aina haluaa ostaa lisää papereita, vaikka varastoissa on niitä jo valmiiksi ihan liikaa? Taidanpa aloittaa paperinostolakon, joka kestäköön vaikkapa joulukuun alkuun saakka!



Fiskarsin leikkuri ja tekstuuripintaiset yksiväriset kartongit löytyvät yhdestä laatikosta. Käytän näitä lähes jokaisessa kortissa, joten halusin ne kaikki samaan laatikkoon. 





Jämäpaperit, huoh! Niiden säilyttäminen on tuskaisaa, sillä harvoin jaksan käydä koko laatikkoa läpi pieniä paperin rippeitä jotakin korttia varten. Nyt ne näyttävät siisteiltä, mutta pian tämä on varmasti ihan sotkussa taas. Sukaleet on lajiteltu erikseen omaan rasiaansa, pienet palaset omaansa ja kaikki suurempi onkin sitten sikin sokin laatikon pohjalla. 



Korttipohjat ja kirjekuoret löytyvät samasta laatikosta.



12 x 12 paperit tarvitsevat oman laatikkonsa.



6 x 6 papereille tarkoitettu laatikko. Siellä ovat sulassa sovussa lehtiöt ja irtopaperit. 



Yksi laatikko on varattu Fimoille ja kaikelle siihen liittyvälle.







perjantai 27. syyskuuta 2013

Stars, stars...

Tähtiä on tänään tarjolla. Käsiini tarttui Sinellistä tänään uusi tähtistanssi, ja pitihän sitä heti testata. Pinterestissä näin muutaman kivan mallin, ja niitä hieman muokkailemalla sain niistä oman näköisiä. 

Ensimmäinen kortti on jouluinen ja  tehty Christmas Card Challengen luonnoksen mukaan. Näillä stansseilla saa kyllä äärettömän helppoja ja nopeita kortteja tehtyä. Kokeilin muutamaa muutakin mielessä ollutta juttua näillä, ja hyvin toimi. Pitänee niitä vielä tässä viikonlopun aikana ihan korttiinkin asti kokeilla.

Tämä lähtee myös Craftyhazelnut's haasteeseen, jossa aiheena on joulukortti.





Ja toinen kortti onkin sitten onnittelukortti sinivalkoisena. Ehkä noita strasseja tuli hieman liikaa... Innostuin lisäilemään vielä yhden sinne ja toisen tänne, ja lopputulos ei ole ehkä paras mahdollinen. :)



PS. Huomasithan bloginamun sivupalkissa? ----->

Bloginamu tarjolla!

Blogissani on klikkailtu jo yli 30 000 kertaa, ja sen kunniaksi ajattelin laittaa bloginamun tarjolle. Näitä on vaan niin mukava järjestää, ja on aina ilo saada yllättää joku onnellinen voittaja. :)

Tällä kertaa palkintona on Paperinauhan 20 euron lahjakortti, jolla voittaja saa valita itse haluamansa tuotteet. Jos osallistujia on enemmän kuin 30, arvon myös toisen palkinnon omista varastoistani.

Tämä namu on tarjolla 13.10. klo 20 saakka, ja sen jälkeen arvon voittajan. Osallistumaan pääset kommentoimalla tätä postausta. Helppoa vai mitä? Mitään muuta ei tarvitse tehdä. Jos olet anonyymi kommentoija, laitathan mukaan nimimerkin tai sähköpostiosoitteesi, jolloin saan sinuun yhteyden jos voitto osuu kohdallesi. 

Laitetaan loppuun vielä kuva meidän toisen koiran maailman kauneimmasta hymystä ja samalla toivotetaan leppoisaa viikonloppua kaikille täällä piipahtaville! :)




keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Eemelin joulukorttirinki 4/4 ja P*skis

Nyt se alkaa tämäkin superkiva joulukorttirinki olla päätöksessään, sillä viimeiset Minnamannan lähettämät materiaalit tulivat tänään. Kiitos Minnamanna aivan ihastuttavasta kuoresta! :)

Materiaaleja oli niin paljon, että joutui ihan kunnolla pohtimaan, että mitä niistä tähän korttiin yrittää mahduttaa. Kaikkea olisi halunnut, mutta tila vaan ei riittänyt enempään. Materiaalikasa näytti tältä:





Näistä olisi saanut aikaan vaikka minkämoista korttia, mutta minun omastani tuli tällainen.



Kortista löytyy monta kerrosta taustapapereita, suloinen leimakuva (Bildmålarnan?) ja kultaisia koristeita. Lisäsin itse korttiin siniharmaat taustat antamaan potkua papereille ja yhdistämään papereita toisiinsa. Kulta on minulle vieras väri käytettäväksi, koska sitä niin harvoin tulee käytettyä, mutta tykkään kuitenkin aina kultaisesta lopputuloksesta. Pitäisi ehkä alkaa käyttää sitä enemmän. 

Ringissä Mannan ja minun lisäksi kortteilee Sari ja Eemeli

Tämä kortti lähtee myös P*skikseen, jossa tällä viikolla pelattiin bingoa. Oma rivini on 
ympyrä - x - ja harmaa, jossa x edustaa vaikkapa kultaa.