sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumiukkosoppaa ja joulukortti

Kotiuduimme syyslomareissulta tänään alkuillasta, ja kaikki tavarat purettua oli pakko päästä värkkäilemään hetkeksi. :) Joulukorttivarastot ammottavat nyt tyhjyyttään, kun niitä on mennyt kivaa vauhtia ostajille. Omaan tarpeeseen kaikki kortit ovat vielä melkein tekemättä, joten oli hyvä syy jatkaa uudella joulukortilla. Tämä leima tuli kirppariostoksena juuri ennen reissua, enkä ehtinyt sitä silloin vielä testata, joten pakkohan se oli nyt ottaa käsittelyyn. :)

Halusin pitkästä aikaa tehdä telinekortin. Tähän leimakuvaan se sopikin hyvin, koska kuva on aika iso. Toki harhauduin sitten sijoittelemaan korttiin kaikenlaista muotoja rikkovaa tavaraa, mutta ihan kiva tästä tuli. Punainen on minulle aika vieras väri, ja siksi sen käyttö tuntuu hankalalta. Sitä ei myöskään paljon laatikoista löydy (paperit, koristeet...), joten sekin aiheuttaa oman hankaluutensa. 








Osallistun kortilla muutamaan haasteeseen:




Toisen kokeilun teinkin sitten tänään tähän, nimittäin lumiukkosoppaan. Tänä vuonna aion tehdä "aikuisten soppaa", eli lisätä tähän pienen putelin minttua. :) Tässä pussukasta puuttuu vielä vaikka mitä, mutta mallailin tuota etikettiä paikoilleen ja mittailin osasten kokoa, jotta sitten kun alan tehdä näitä enemmän, niin minulla on kaavat valmiina. Tämä leimasin on Magnolian sarjasta, ja juurikin passeli näihin. 



5 kommenttia:

  1. so gorgeous easel card
    thanks for playing with us at tilda's town
    hugs
    céline

    VastaaPoista
  2. What a lovely card!
    Thanks for playing with us at Christmas Card Challenges this week!
    Monica - CCC DT

    VastaaPoista
  3. Beautiful card Anna and I also love the hot chocolate gift. Thank you so much for joining us at Allsorts this week x

    VastaaPoista
  4. Both of these are so beautiful! Love the festive colors and all the details you've added!

    Thanks for joining us at MDUC this week!

    Hugs
    Kathrin aka Kruemel

    VastaaPoista
  5. Beautiful card and topper! Thanks for joining us at Christmas Card Challenges.

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät aina mieltä :)