sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Onnea uuteen kotiin ja joulukorttirinkiä

Ensimmäinen kortti esittelyssä on Onnea uuteen kotiin -kortti. Se annettiin eilen saajalleen, joten sen voi täälläkin jo esitellä. :)

Viime viikolla postissa tuli askartelukirppikseltä ostamani isot stanssit, joita päätin heti käyttää tähän korttiin ja tehdä pohjan niillä. Kortissa on Magnolian taloleima, sekä paljon kaikkea pientä koristetta. 





Tämä kortti osallistuu P*skarteluhaasteeseen, jossa tällä viikolla bingoillaan. Oma rivini on ruskea - nauha - tekstiä. 



Nämä seuraavat kortit ovatkin sitten Eemelin joulukorttiringin 3. kierroksen tuloksia. Eemeli lähetti meille hauskat materiaalit, ja sain nämä kaksi korttia värkättyä niistä. Kas kummaa, sinisen sävyisiä molemmat :D Ensimmäinen on väritetty Aqua Markereilla ja jälkimmäinen DI:n musteilla. Ensimmäinen kortti on tehty Christmas Challengen luonnoksen mukaan. Ja kortti tietysti osallistuu haasteeseen. Hauska tuo leimakuva ja teksti myöskin. 



Tässä hieman toisen mallinen kortti, mutta värimaailma pysyy samana tässäkin, vaikka kuoressa olisikin ollut aihetta vaikka mihin muuhunkin väriin. :) Kiitos Eemeli

Mukana meidän ringissä kortteilevat Minnamanna ja Sari. Vielä on 3 kuorta saapumatta tämän ringin puitteissa, ihanaa! :)


3 kommenttia:

  1. Molemmat kortit (tai siis kaikki kolme) tosi wau ja varsin vinkeän mallinen tuo alempi yksilö -- tykkään! :)

    VastaaPoista
  2. So cute!!
    Thanks for joining us this week at CCWS!
    Hugs, Wilma

    VastaaPoista
  3. Such a great card.. thanks for joining our challenge at CCWS

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät aina mieltä :)