torstai 19. heinäkuuta 2012

Uusia kokeiluja


Tämän kortin kuvan värittelin eilen illalla ja nyt kasasin kortin kokoon. Joskus on hankala päättää, millainen paperi korttipohjan päälle tulee. Tätä kuvaa värittäessäni mielessäni oli jo valmiina se, että millainen kortista tulee. Itse tykkään tämän kortin väreistä, vaikka on paljon kaikenlaista, yleisvaikutelma on kuitenkin aika siisti. 

Tähän korttiin testasin myöskin Fiskarettesin sivuilta (ViliMarika) ohjeen perhosten tuunaamisesta. Leikkasin Fiskarsin perhosleikkurilla vaalealle pohjapaperille perhosia. Painelin niitä kevyesti mustetyynyn päällä ja kiepautin päälle hieman kimalleliimaa siipiin. Kauniita perhosia (ja toki kaikkea muutakin tällä ohjeella saa kun vain perhosia) pienellä vaivalla :)


Harmi ettei kimalteet näy koskaan kivasti kuvissa, vaikka ne livenä kauniita onkin.

2 kommenttia:

  1. Todella kiva kortti ja värimaailmakin on niin jees:)
    Kiva idea noiden perhosten teko! Täytyykin koittaa joskus...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) perhoset oli todella helppoja tehdä. Vähän vain joutui aina odottelemaan yhden vaiheen kuivumista ennen seuraavaa. Juuri tuossa tekaisin pari kymmentä perhosta odottamaan sopivia kortteja :)

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät aina mieltä :)