sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Tuunaajan Tuherrukset 1 vuotta -arvonta!

Huomasinpas tuossa, että olen ihan kohta (11.7.) pitänyt blogia vuoden! Välillä innostusta on ollut ja paljon, ja välillä taas inspiraatio on ollut kovasti hukassa (tälläkin hetkellä joutuu hieman pinnistelemään kortteilun kanssa). Kaikenlaisia kortteja on vuoteen mahtunut, suuria epäonnistumisia sekä niitä, joihin itsekin olen ollut tyytyväinen. 

Tästä on aloitettu viime vuoden heinäkuussa:


Kovin vähistä tarvikkeista syntyi tämä kortti. Laatikoista kaivoin kaikki mahdolliset tarvikkeet, joita en ollut pariin vuoteen käyttänyt ollenkaan. Eipä niitä paljon silloin ollut. Ainakin jos vertaa nykyiseen tavaramäärään. :)


Vuoden ikäisen blogin kunniaksi järjestän arvonnan! 

Arvontaan pääsee osallistumaan siten, että valitsee alla olevista korteista mielestänsä parhaimman ja perustelee valintansa kommentteihin. Nämä 6 korttia ovat mielestäni parhaimpiani, jonkun mielestä joku muu kortti voi olla kivempi. Mutta sovitaan, että näistä esillä olevista pitää tällä kertaa päättää. :)

Arvontaan on aikaa osallistua 31.7.2013 klo 21 saakka! Sen jälkeen arvon voittajan kommentin jättäneistä. 

Arvontaa saa mainostaa halutessaan, mutta pakollista se ei ole. Kommentin jättäminen riittää. 

Arvonnan palkinnon näet alla. Kaikenlaista askarteluun liittyvää on siis luvassa voittajalle. Tarkoituksenani oli, että siinä olisi tarvikkeet vaikkapa ihan kokonaiseen korttiin, koska osallistujissa on varmasti myös sellaisia, jotka eivät korttivärkkejä juurikaan omista. Näistä voi tehdä muutaman kortin, sillä mukana on kaikki korttipohjista lähtien.






Ja sitten niihin kortteihin joista jokainen saa valita mieleisensä.

1. Joulukortti



2. Sydänkortti


3. Ystävälle



4. Onnittelukortti



5. Perhoskortti




6. 3D-kortti





39 kommenttia:

  1. 6. Ehdottomasti! Jotain sinistä ja maalaisromanttista :) t: SannaM

    VastaaPoista
  2. Talvi-ihmisen mieleen on tuo eka kortti jo pelkästään teeman vuoksi. Leimasin on suloinen ja värit kirpsakat :D

    VastaaPoista
  3. Nro 1..ihanan raikas, erilainen joulukortti, jota katselee kauan ja hartaasti

    VastaaPoista
  4. Kaikkihan nämä ovat kauniita. Mutta jos tällä kertaa kallistuisi kortin n:o 6 puoleen. Värimaailma miellyttää sekä myös kortin malli (ei siis ihan perinteistä neliötä tms.)

    VastaaPoista
  5. Minun suosikki on nro 2 sen värien ja tunnelman takia.

    VastaaPoista
  6. Tykkään ensimmäisestä kovasti, mutta suosikkini on kyllä numero 5. Ihanasti käytetty stanssattuja kuvioita, rajojen ulkopuolelle nouseva kortti ja kauniisti väritetty kuva!

    VastaaPoista
  7. Ääneni saa kortti numero 3. Yksinkertaisesti kaunis.

    VastaaPoista
  8. Ihania kortteja kaikki, mutta ääni menee kortille 1.
    Pirteä ja raikas vähän erilainen joulukortti.

    VastaaPoista
  9. Nro 3 on suosikkini. Romanttinen ja vanhanaikainen! :)

    VastaaPoista
  10. Numero 5 on suosikkini, joskin kaikki ovat ihastuttavia! :)

    VastaaPoista
  11. 1. Joulukortti pääsi minun suosikiksi, varmaan koska on niin "erilainen" joulukortti! Itseä alkaa jo kyllästyttämään punaiset ja vihreät joulukortit ja tuo on kyllä ihan mahtava ja rohkea ! :)

    VastaaPoista
  12. Suosikkini on 4. Yksinkertaisuudessaan ja graafisuudessaan kaunis ja sopii monelle. Tässä näkee, ettei aina tarvita paljon "tavaraa" hienoon lopputulokseen päästäkseen.

    VastaaPoista
  13. Vitosen perhoskortti on ihanin, vaikkakin oli monta muutakin kaunista! :)

    VastaaPoista
  14. Perusteluna myös kortin muoto ja värit. Ihana :)

    VastaaPoista
  15. Pahan pistit, Kahden kortin välillä oli tasavertainet
    2 tai 3. Kakkosen yksinkertaisuudesta tykkään ja 3runsaudesta.
    ............ 3 veti nyt pitemmän korren.

    VastaaPoista
  16. Voi ei, ihan liian vaikea valinta! Kaikki ovat niin hurjan kauniita! :D Jäin loppujen lopuksi kamppailemaan korttien 2, 3 ja 5 välille... ja kun joku oli pakko valita, niin kallistuin sitten lopulta korttiin nro. 2. Se on aivan huikean kaunis ja tyylikäs sekä upeasti aseteltu hillitty kokonaisuus. Ja nuo värit olivat erityisesti mieleeni, sillä rakastan yleensäkin ruskean eri sävyjä! Lisäksi kortti sopii hyvin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen... :)

    VastaaPoista
  17. Perhoskortti nro 5 on oma valintani. Kaunis värimaailma, "yli kortin" nouseva perhonen on upea.

    terv. Marjiss
    kaappi.kello(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  18. numero 2 saa minun ääneni ja siksi parhain koska tykkään sen väreistä ja siitä että se on yksinkertainen vaikka löytyy siitä se jujukii :) onnea paljon yksivuotiaalle blogille! ja tietty mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  19. Monitahoinen kortti 5. vetoaa perhosineen ja kauniine värityksineen. Yksivuotissynttärionnittelut! Onkohan tuo yhdyssana... Arvontaan mukaan, sillä oletpa ihanan pakkauksen kasannut. =)

    VastaaPoista
  20. Minulta taas eka kortti saa ääneen!

    VastaaPoista
  21. Nro 4. Onnittelukortti.

    Mielestäni kortti on yksinkertaisuudessaan aivan mielettömän tyylikäs - yksinkertainen leima ja selkeät värit, vahvoja kontrasteja. Erinomainen osoitus siitä, että kortit voivat olla upeita vähemmilläkin koristeluilla ja hörsylöillä (vaikka koristeille ja hörsylöillekin on omat paikkansa ja nekin ovat kivoja). :)

    Mukaan arvontaan. :)

    VastaaPoista
  22. Vitonen saa mun äänen, ihana kokonaisuus! ja onnea yksi vuotiaalle!

    VastaaPoista
  23. Ensimmäinen kortti. Ihan mahtavat, raikkaat ja ei-niin-perinteiset joulukortin värit!

    VastaaPoista
  24. Perhoskortti on kaunein, todella taiturimaisesti tehty!

    Mii -miianblogi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Kiitokset osallistumisesta joulukorttirinkiini :) Ja onnittelut 1-vuotiaalle! Tykkään hurjasti kortin 1 varjostuksista ja väreistä, mutta hirmuisen työn olet nähnyt kortin 5kin kanssa! Ihania yksityiskohtia - suosikkini on kuitenkin tuo 1! Jo vaikka siitä syystä että olen omistanut itsekkin noita POwell leimoja, mutten ole saanut korttiakaan tehtyä, kun en jaksa värittää :D Ihanan inspiroiva tuo palkinto - mukaan siis siihenkin :)

    VastaaPoista
  26. Minun valinta on kortti numero 1. Siinä on tosi kiva tunnelma ja värit, jotka ei ole niitä perinteisiä jouluvärejä.

    VastaaPoista
  27. Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle ihanalle blogillesi!!!
    Todella upeita kortteja olet valinnut tähän äänestykseen! Wau!
    Aikani kun pähkäilin, niin mun suosikiksi nousee kortti numero 5. Siinä on ihanat värit ja jälleen taiturimaisesti käytetty stanssattuja kuvioita!!!

    VastaaPoista
  28. Onnea 1vuotiaalle blogille =)Minä pidän eniten yksinkertaisesta kortista nro 4.

    VastaaPoista
  29. Olipa vaikeaa valita hyvistä paras. 1 ja 2 välillä seilasin, kunnes nro 1 kuitenkin voitti. Siinä on jotain niin ihana jouluista nuo kirkkaan väriset talot ja varjostukset, kaiki miellytti.
    Onnittelu 1-vuotiaalle.

    VastaaPoista
  30. Mun suosikki on tuo numero 1, joulukortti. Se mikä siinä on ihanaa, on se tunnelma. Savupiippujen varjot, pienet hopeiset tähdet, se miten väritetty alue päättyy... Tulee mieleen oma lapsuus kaupungissa.

    VastaaPoista
  31. Kortti nro 1. Siinä on ihanaa joulutunnelmaa ja suloiset värit!

    VastaaPoista
  32. Kortti nro 3. Kauniit värit ja upea tunnelma. Lisäksi Sarah Kay-kuva tuo muistoja mieleen nuoruudesta kun omassa huoneessa oli seinällä Sarah Kay-tauluja. Ja silloin läheteltiin paljon Sarah Kay-kortteja ystävien kesken ja niitä kortteja keräiltiin.
    nimimerkki: "Naukei"
    kaari.silta(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  33. Taistelin 4 ja 5 välillä pitkään! Päädyin kuitenkin no:4! Syynä yksinkertaisesti kaunis ;)) Kukkia pitää olla ihmisen elämässä ;))

    VastaaPoista

  34. Nro 5. Perhoskortti.

    Pohdinnan jälkeen päädyin aurinkoisen ja ihanan kesän kunniaksi äänestämään suosikikseni perhoskorttia.

    Kortin kaikki yksityiskohdat ovat kauniisti aseteltu. Tasapainoinen ja miellyttävän värisävyinen kortti on runsaudestaan huolimatta ilmavan kevyt, iloinen ja raikas. Lisäksi kortti on ollut todella haasteellinen valmistaa!

    Onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  35. Onnittelut 1-vuotiaalle!:)
    Nro 2 vei minun sydämeni, ihana väritys ja kaunis toteutus.

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät aina mieltä :)